torstai 26. kesäkuuta 2014

Kisatunnelman kohottajaksi

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat edenneet vaiheeseen, jossa kisaseuraajan on kohdattava uusi ilmiö: Välipäivät. Perjantaina ei pelata MM-jalkapalloa, ja ensi viikolta löytyy on peräti kolme päivää, jolloin ainoastaan valmistaudutaan seuraavien päivien peleihin. Valmistautumisen avuksi kisakatsoja löytää meiltä paljon hyviä kirjoja, joista Atena-kustannuksen upea uutuus esitellään seuraavassa: 

Kuin taivasta koskettaisi - Jalkapallon MM-kisojen historia. Jari Ekberg, Atena, 27 e.
Jalkapallon maailmanmestaruudesta on pelattu yli 80 vuotta, ja kisoista on tullut lähes elämää suurempi ilmiö. Kisahistoria alkoi vuonna 1930 Uruguayssa, jonne kokoontui 13 joukkuetta kamppailemaan maailmanmestaruustittelistä. Amatööripelaajat ottivat vapaata päivätöistään, ja Euroopasta lähti pitkälle matkalle vain neljä joukkuetta. Viimeisin lopputurnaus pelattiin 2010 Etelä-Afrikassa, johon osallistui huippuammattilaisia 32 maasta. Uruguayn ja Etelä-Afrikan väliin jää 17 erilaista turnausta, joista kullakin on ollut huippuhetkensä ja yllätyksensä.

Kuin taivasta koskettaisi kertoo MM-lopputurnausten tarinan. Turnausten taustalla on nähty poliittisia jännitteitä, kuten kyräilevien eurooppalaisten maiden kohtaamiset Ranskassa 1938 tai vuoden 1970 kisoja edeltänyt ”jalkapallosota” El Salvadorin ja Hondurasin välillä. Kulisseissa on vaikutettu monin tavoin sekä peleihin itseensä että suurkisojen kehityssuuntaan. Kirjan pääosassa ovat kuitenkin itse peli ja ikimuistoisimmat ottelut: jännitysnäytelmät, murskatappiot, yllätysvoitot, joukkueet, valmentajat ja pelaajat.

Tilasto- ja nippelitietoakaan ei unohdeta: kirjasta saa esimerkiksi tietää, kuka on pelannut MM-finaalit kahden eri maan paidassa tai kuka teki ensimmäinen hattutempun kaksissa kisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti